Cheque pues...

Viitisen kuukautta hikistä opiskelua ja kenttäilyä ovat tulleet täyteen ja olikin mukava kuulla lentokoneen laskeutuessa Helsinkiin, että vastassa on +7 astetta ja tihkusadetta, lämpötila tippui kertaheitolla ainakin 25 astetta, mutta kuitenkin olo on erittäin iloinen sillä hieno reissu josta pystyy ammentamaan kokemusta paljon on nyt takana ja kohta voi jo alkaa miettimään uutta reissua. Viimeiset päivät olivat yhtä odottelua ja tuntuivatkin varmasti kaikkein pisimmiltä päiviltä koko reissun aikana. Takasintulomatkalla meillä olikin New Yorkin lentokentällä 16 tunnin vaihto edessä joten päätimme käydä kurkistamassa Brooklynin toimistoa ja pääsimme jopa vilkaisemaan Manhattania, sillä aikamme ei riittänyt sillan ylitykseen koska jäimme niin rankasti suistamme kiinni aikaisemmin taapamiemme paikallisten tientaivaajien kanssa.

Reissu on siis tullut päätökseen, mutta kannustamme kaikkia joilla on mahdollisuus harkitsemaan silmiä avartavaa matkailua alueille joissa on suurempi tarve kuin Suomessa, siitä saa varmasti paljon siunaksia ja ehkä jopa oppii kaupan päällisiksi uuden kielen

Las ultimas semanas

Viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin ja vähän oudoissa tunnelmissa ollaan kun pitäis lähtee kohta takaisin Suomeen. Mielessä pyörii monia kysymyksiä. Kuinka siellä pitää käyttäytyä? Miten ihmisille pitää puhua kentällä? Voiko vieraita ihmisiä halata tervehdykseksi niinkuin täällä? Voiko kaupungilla kävellessä hymyillä ja tervehtiä jokaista ohikulkijaa? Saa nähdä miten meille käy.
Olimme siis noin puolitoista viikkoa reissunpäällä ja palasimme viime vklp.
Matkaan lähtö oli todella ex-tempore. Emme tienneet käytännössä ollenkaan mitä tulisi tapahtumaan ja otimme vain bussiliput Guatemalaan päin. Matkalla soittelimme muutaman puhelun ja saimme kuin ihmeen kaupalla kontaktin Omoa nimiseen paikkaan joka on lähellä Guatemalan rajaa. Saimme siis yöpaikan eräältä meikäläisperheeltä joka otti meidät lämpimästi vastaan. Seuraavana päivänä suunnittelimme lähtöä Guatemalaan josta lähtisi veneitä Belizeen. Omoassa tämä ystäväperhe tunsi muutamia todistajia Puerto Barriosista ja niin meillä oli taas yöpaikka hommattuna, tällä kertaa Guatemalan puolella!
Puerto Barriosista suuntasimme sitten Belizeen veneellä. Belize olikin sitten täysin erilainen paikka kuin muut lattarimaat. Tunnelma oli kuin aavekaupungissa kun saavuimme Punta Gordaan, ihmisiä ei näkynyt missään. Belizessä taitaa ollakkin noin 300tuhatta asukasta joka selittää tämän. Seikkailimme Belizessä sitten pari päivää yöpyen halvoissa hotelleissa ja sitten suuntasimme takaisin Guatemalaan.
Jostain syystä paluumatkalla mieleemme juolahti idea käydä paikassa nimeltä Livingston jonka ohi vene ajoi ja kysyimme kuskilta, voisimmeko jäädä sinne.
Paikka olikin yllättävän kaunis ja näimme jopa turisteja alueella jonkun verran!
Sunnuntaina kuuntelimme erikoisesitelmän Livingstonessa ja sattumalta salilla oli vierailemassa salinrakennusporukka Puerto Barriosista. He kutsuivat meidät kokouksen jälkeen syömään kala-aterian jonka he olivat edellisenä päivänä kalastaneet. Pääsimme myös heidän veneellään samana päivänä jatkamaan matkaa Puerto Barriosiin, joka olikin hyvä koska sieltä ei kuulemma olisi päässyt enää samana päivänä jatkamaan matkaa mitenkään!
Saimme taas ystäviltä yöpaikan Barriosissa ja seuraavana päivänä vierailimme kyseisellä salityömaalla. Sen jälkeen jatkoimmekin taas samaa reittiä takaisin, pysähtyen yöksi kuitenkin vielä Hondurasin puolella Omoassa, Telassa ja Santa Anassa.
Kun viime vklp saavuimme takaisin Trujilloon meillä olikin heti konventti sunnuntaina.
Vaikka olimme jo Suomessa ohjelmat kuulleet, oli hienoa kuulla nyt koko konventti espanjaksi. Tajusimme myös oppineemme täällä jotain kun ohjelmaa pystyi seuramaan melkein kuin suomea :)

Koti-ikävän piirteitä alkaa olla jo tunnistettavissa.
Nyt on jäljellä vielä viimeiset viikot täällä ja kohta nähdään!

in to the unknown!

Niinkuin on sanottua "Hondurasissa lyijy kelluu ja korkki uppoaa" eli suomeksi mikään ei toimi niinkuin pitäisi ja nytkin kun olimme jo viikolla lykännyt lähtöämme Guanajalle koska kapteeni ei saa houkuteltua tarpeeksi väkeä lähtemään Trujilloon niin hän ei tee matkaa ollenkaan ja jättää meidät säälittä ilman mahdollisuuksia päästä tuolle Caribianmeren saarelle. Saimme siis jälleen tiedon juuri kun olimme repimässä sandaaleja jalkaan, että kapteenia ei huvita seilailla tänäänkään.
Siispä päätimme tehdä välittömän muutoksen ja lähteä extempore huomenna aamusta Belizeen sillä tarvitsemme epätoivoisesti passiimme lisää leimoja jotka oikeuttavat meitä paasaamaan täällä vielä loputkin viitisen viikkoa jotka on jäljellä. Varmaankaan koska emme harrasta lahjontaa joudumme menemään Belizeen asti kinumaan leimojamme, mutta yritetään vielä kysyä mitä mieltä tullivirkailija on Guatemalan rajalla, sillä tähän asti olemme saaneet melkein joka paikassa eri vastauksen.
Eli huomenna lehtipaketit reppuun ja bussilla suuntana Puerto Barrios, Guatemala jonka jälkeen ehkä Punta Gorda, Belize, matkan kesto 6-10 päivää sillä ulkomaillakin on oltava 3päivää jotta saa taas luvan astua "kotimaahan" ja bussi matkaan Guatemalaan menee ainakin päivä suuntaan.
Matka kohti tuntematonta siis alkakoon.

la Conmemoración

Niinhän siinä aina käy kun odotukset on kovat niin pettymys on myös kova.
No eivaan! Odotettiin siis suoranaista rynnäkköä muistonviettoon, mutta väkeä tulikin "vain" noin 200 ihmistä yhteensä, kahteen tilaisuuteen.
Koko päivä oli kyllä mieleenpainuva ja jännittävä. Muistonviettoa oltiin eri tavoin kuitenkin valmisteltu jo aika pitkään. Maanantaina vielä vietettiin aamupäivä talkoissa kun roudattiin tuoleja yms. salille. Siitä johtuen että pidettiin kaksi tilaisuutta, vertauskuvien tarjoajia piti olla yhteensä 12kpl. Jotta kaikki sujuisi jouhevasti, pidettiin veljille yhteensä kolme kokousta jossa mietittiin juurtajaksaen miten homma toimii.(minä ja Jouni ehdimme vain kahteen)
Kun sitten H-hetki lähestyi ja ensimmäinen puhe oli jo alkanut, oli hämmennystä ilmassa.
Kävi ilmi, että ainoastaan minä ja Jouni oltiin ymmärretty mitä tulisi tapahtumaan.
Kaikki kyselivät toisiltaan kuka on mukana missäkin, kuka pitää rukouksen, pitääkö tarjota pelkkää leipää vai molempia? Selvyyttä ei sitten ehtinyt tulla, ja katsoimme suu auki kun saliin astelee vain neljä tarjoilijaa. Homma meni sitten niin, että yksi veli juoksi tukka putkella penkkirivien välissä, koittaen pysyä rytmissä mukana.
Toiseen tilaisuuteen pidimme sitten pienen palaverin ja kaikki sujui suunnitelmien mukaan.
Kun toinen tilaisuus loppui, totesimme helpottuneina selvinneemme kaikesta sähläyksestä huolimatta. Erityisen huojentunut oli Pedro joka piti kummatkin puheet!(kuvassa ehkä näkyy tunnelmat)
Nyt ollaankin sitten kampanjan jälkeen epätoivoisesti koitettu löytää jotain sanottavaa kentällä. Lähdemme ottamaan vähän tuulta purjeisiin ensi viikolla, kun suuntaamme edessä olevaan saareen nimeltä Guanaja! Emme voineet vastustaa kiusausta lähteä sinne, kun laivat lähtevät parinsadan metrin päästä majapaikastamme. Saimme vielä vähän kontakteja ja kuulemma voimme majoittua eräälle erkkaripariskunnalle!

Ottakaa keväästä kaikki irti!
PS. Kirjoittajan tämä ohjelma heittää välillä miten sattuu, voitte kuitenkin kirjoitusasusta päätellä kenen tekstiä mikäkin on :)

Kalooria riittää!

"Tengo calor" on päivän sana ja vaikka 70% kansasta on ylipainoisia tarkoitan tässä että lämpöä piisaa ja soijaa puskee! Eli niinkuin totesin aluksi että "minulla on kuuma" ja vaikka ilta on jo pitkällä ,niin edelleen hikikarpalot vierivät iholla vähät välittämättä ilmastointilaitteen pauhaamisesta. Lämpöä on tasaisesti suunnilleen 30 astetta päivittäin ja lisää on tulossa,kuulimpa jopa erikoistienraivaaja konkari Jorma Kaajasalolta että täällä olisi jopa jotenkin ennätyksellisen paljon aurinkoisia päiviä vuodessa, nytkin aurinko on antanut täyslastillisen ilman pilven hattaraa varmasti kaksi viikkoa yhteen soittoon.
Jormalla onkin bisnesvaistot herännyt ja hän on jo pitkään pohtinut, että voisi alkaa maahantuomaan lämmintä ilmaa pulloissa Hondurasista Suomeen.
Mutta niinkuin paikallinen ilmaisisi asian, "tengo calor" minulla on lämpöä ja on aurinkoa jne., mutta vettä ei tule hanasta moneen päivään ja sähkö menee poikki tunneiksi päivittäin, asioilla on siis kääntöpuolensa.
Mutta vaikka kauluspaita olisi hiestä aivan litimärkä ja housut olisivat vaihtaneet väriä vaalean beigestä tumman ruskeaan pelkän hikoilun takia (kuten allekirjoittaneelle käy ajoittain). Ja vaikka vedellä ei pääse aina läträämään ja tehosekoittimia ja hiustenkuivaimia ei pääse taaskaan pärisyttämään, niin kenttätyössä tuntuu tulevan harvanen päivä vastaan erittäin kiinnostuneita ihmisiä jotka suorastaan pyytävät, että heidän kanssa tutkittaisiin.
Esimerkkinä: kävelimme kadulla kun edessämme kävelevä mies hidastaa aivan yhtäkkiä ja alkaa jutella kanssamme niitä näitä, pian käy ilmi, että hän arvostaa meikäläisiä yli kaiken ja on tutkinut joskus kotimaassaan Nigaraguassa, niinpä mies näyttää meille missä asuu ja sovimme tutkistelun aloittamisesta.
Toinen mukava kokemus oli kun tutkimme museon oppaan kanssa museon sisäpihalla, niin museon vartija pyysi saada jäädä kuuntelemaan ja lopuksi hän toimikin sillä kertaa raamatun lukijana, tutkistelun jälkeen mies lähestyi meitä todella nöyränä ja kysyi että voisimmeko vastata hänen kysymykseensä, että "kun on niin monia eri uskontoja mistä voi tietää mikä on oikea" sovimme tutkistelusta myöhemmin hänen kanssaan ja tutkimmekin juuri hänen kanssaan mahtavissa maisemissa mangopuun varjossa.

Muistonviettokampanja on myös kovassa vauhdissa vaikka alue on niin iso, että jo pariin otteeseen olemme vuokranneet koulubussin jolla ollaan rynnistetty syrjäisille alueille isolla porukalla. Vaikuttaa kuitenkin, että kaikki saadaan kutsuttu muistonviettoon. Seurakunnassamme täällä Trujillossa on noin 55 julistajaa, mutta järjestelyt on tehty kuitenkin kahteen perättäiseen muistonviettoon ja paikalle odotetaankin yhteensä n.400 ihmistä! Mielenkiinnolla jäädään odottamaan kuinka paljon paikalle saapuu kansaa!

Pientä koti-ikävää alkaa olemaan ainakin tuomisen pojalla, mutta loppuaika tulee varmasti menemään kuin siivillä! Myös Niklaksen vatsalla oli koti-ikävä kun Niklas syöpöteltyään ehkä vähän turhan päivettyneillä kenttäeväillään saalisti itselleen raivokkaan vatsataudin jonka seurauksena hän määräsi itselleen vuodelepoa kolmisen päivää.

Näillä terveisin tällä kertaa.
Olisi paljon muutakin mitä olemme tehneet, mutta jos se kaikki kirjoitettaisiin täysin yksityiskohtaisesti niin luulen että kirjoitetut kirjakääröt eivät mahtuisi koko maailmaan!
....ps. Kirjakääröt olisi huono idea kun koko maassa ei ole edes postilaitosta.

Back in business.

Aikasemmin kerroin että saimme tehtäväksi levittää monta laatikkoa Nuoret kysyvät - kirjoja paikalliseen kouluun ja ennen loman alkua kävimmekkin kyseisen homman suorittamassa.
Vastaanotto oli iloinen ja rehtori kehui kirjoja paljon! Annoimme kirjan kaikille halukkaille, mutta tavoitimme vasta murto-osan oppilaista. Täällä on tapana jakaa tunnit siten että aamulla, iltapäivällä ja illalla on eri oppilaat.
Kun olimme sitten viettäneet viikon Roatanilla, lähdimme Santa Anaan kylään Jormalle ja Leenalle. Viikko olikin aika hurja kun koitimme pysyä Jorman perässä kentällä ja katsoimme suu auki miten hommat hoidetaan!
Vierailimme muutaman päivän paikallisissa kouluissa ja lehtiä meni laatikkokaupalla.
Tilanteesta riippuen pidettiin pieni esittely tai käsiteltiin jotain aihetta luokan kanssa ja jaettiin lehdet halukkaille. Kun siirryimme ylempiin luokka-asteisiin, vastaanotto oli kuin rokkitähdillä konsanaan...johtu varmaan Matista.
Kaikki hyvä kuitenkin loppuu aikanaan ja niin päättyi rohkaiseva lomakin!
Nyt ollaan oltu muutama päivä jo takaisin tutussa ja turvallisessa Trujillossa ja käynnistellään täällä kutsukampanjaa tuoreilla voimilla. Sunnuntaina vuokrattiin seurakunnan kanssa bussi ja käytiin koko päivä todella kaukaisia alueita.
Trujillossa on puhelimetkin alkaneet toimimaan lomamme aikana. Ilmeisesti palkkamurhavaara on hieman hellittänyt...
Ollaan luettu että siellä on kevät jo täydessä käynnissä ja varmaan kesän odotus on kova. :)
Täällä on alkanut kesä ihan todenteolla ja vaikka auringosta tykätäänkin niin voisi sanoa että välillä on jopa LIIAN kuuma.

¡Hasta luego!

Roatán

Ja niin se Matti saapui meitä viihdyttämään Hondurasin auringon alle ja komensi meidätkin pois sorvin ääreltä päivystämään hiekkarannalle Roatánin saarelle. Kyseessä on oikeastaan ainoa lomakohde Hondurasissa ja rannat ovatkin niin täynnä jenkkejä, että pienimpiä hirvittää.
Roatán ei ole budjettimatkaajan kohde sillä kukkaro kevenee hirvittävää vauhtia ja automaatilla saa rampata harvainen päivä, se onkin pakottanut meidät turvautumaan kovaan tinkimiseen ja mitään ei osteta ennen kuin paikallinen turistintyhjentäjä on lupautunut vähintään puolittamaan taksansa. Tämänkin jälkeen koijari saadaan hyvälle päälle kun vähän puhutaan espanjaa hänen kanssaan, täällä on huomannut että kuinka paljon parempaa palvelua saa puhumalla espanjaa englannin sijasta, eli taas yksi syy osata kieliä.
Täällä paikallisväestö jotka eivät siis ole latinoja puhuvat kaikki sujuvasti kolmea kieltä, eli englantia, saari englantia tai pidgin englishiä ja espanjaa ja todella hämmentävästi paikalliset puhuu kaikkia kolmea yhtäaikaan siten, että on aivan mahdotonta ymmärtää yhtään mitään mistä puhutaan. Saarilla täällä ja ehkä muuallakin carianmerellä puhutaan sellaista englantia äidinkielenään, että edes englantia äidinkielenään puhuva ei ymmärrä oikeastaan yhtään mitään, mutta kieli kuulostaa todella hyvällä.
Eräs päivä tutkiessamme saarta moottoripyörillä niin löysimme pienen mielenkiintoisen ja kauniin kylän jossa talot oli usein rannassa pölkkyjen eli meren päällä. Siellä kuin sattumalta törmättiin erkkaripariskuntaan, joista on tuossa pari kuvaa.
Sanotaan vielä, että Matti se on täällä koittanut parhaansa mukaan saada kaikille vuorollaan keuhkokuumeen ilmastointilaitteen huudattamisen välityksellä :)
Kohta pistetään sorvi huutamaan jälleen ja lähdetään näyttämään todellista maailmaa Matille tuonne mantereen puolelle.
Vielä anteeksi teille tästä tauosta kirjoituksissa sillä ymmärrämme, että malttamattomimmat teistä jo varmaan sormet syyhyten on päivittäin tai ehkä jopa tunneittain käyneet tarkistamassa, että olisiko uttaa materiaalia jo julkaistu, mutta tässä teille nyt taas kesäterveiset, että saatte mielenrauhan ;)

Predicación local

Mietin jonkun aikaa että mitä ihmettä oikein kirjottaisin. Viimeisen kuukauden olemme olleet aika paljon kentällä ja arkemme on keskittynyt palveluksen eri muotoihin. Kirjoitanpa siis hiukan paikallisesta kentästä, suomalaisen näkökulmasta.
Oikeastaan ensimmäisinä viikkoina ongelmina oli luonnollisesti puutteellinen kielitaito ja paikallistuntemus. Useimmiten kun olimme jossain alueella, meillä ei ollut harmainta aavistusta missäpäin mahdamme olla.
Alueet täällä on hyvin suurpiirteisiä ja emme ole vieläkään varmoja onko täällä mitään täsmällisiä osoitteita edes olemassa. Alue voi olla esim. jonkun kioskin kohdalta seuraavaan jalkapallokenttään. Mielipiteitä siitä mitä tuo alue käsittää on yleensä yhtä useita kuin on ystäviäkin. Pikkuhiljaa olemme kuitenkin päässeet kartalle ja opimme myös pitämään puoliamme uusintakäyntien sopimisesta. Alussa saattoi käydä niin että lupaava paikka siirtyi huomaamatta kenttäkaverimme UK paikaksi.
Olemme myös oppineet että kokoontumisten alkamiajankohdat ovat aina suuntaa-antavia.
Tänäänkin jostain syystä aloitus myöhästyi tunnilla.
Kaikkeen olemme kuitenkin tottuneet, myös kävelemään päivittäin kilometritolkulla.
Muutama päivä sitten tuli vähän ikävä autoa kun haahuilimme etsimässä erästä alkanutta tutkistelua kuumimpaan aikaan keskipäivällä.
Kun vihdoin löysimme perille, näytimme siltä kuin olisimme käyneet matkalla pulahtamassa läheisessä Rio Negrossa.
Viimeiset viikot ovat olleet hyvin antoisia ja tutkisteluja alkaa melkein joka päivä ja uusintakäyntejä voi pongailla ihan kadultakin. Huvittavaa myös on se että yleensä istutaan tutkimaan Raamattua koko perheen voimin ja kaikki haluavat sanoa omat mielipiteensä, pikkulapsia myöten.
Ihmisten arvostus ja kiinnostus ovat tehneet meihin syvän vaikutuksen.
Saimme erikoistehtävän levittää arviolta 300kpl Nuoret kysyvät - kirjaa läheiseen kouluun, joka on suunnattu opettajiksi tähtääville nuorille. Hyökkäämme kouluun ensi viikon alussa ja perjantaina lähdemme pienelle lomalle, kun Hondurasiin saapuu Peltosen Matti.
¡Bienvenido!

Ps. Toinen kuva on torstain kokouksesta joka vietettiin osittain aika synkissä tunnelmissa.

Plätei!!!

"Que rica comida", elikkä kuinka rikas ateria meillä onkaan katettuna täällä Karibianmeren äärellä. On erikokoista lättyä erilaisilla täytteillä, on banaania ja toisenlaista banaania ja kolmannenlaista banaania, mutta minkään nimi ei ole banaani. "Banaania" myös tarjoillaan kaikenlaisilla tavoilla, mutta varmaa on aina kuitenkin se, että banaania on lautasella joka lounaalla. Kala ja kana ovat täällä myös suurta herkkua josta kana saakin nyt kunniamaininnan, sillä täkälainen kana on todella hyvää, eli jostain syystä huomattavasti parempaa kuin suomalainen massatuotantobroileri.
Mutta Hondurasin kansallisruoka tuntuu olevan tortillojen ja lättyjen sukuun kuuluva "baleadas" jota syödään täällä oikeastaan päivittäin jokaisessa perheessä vähän samaan tyyliin kuin Suomessa syödään leipää päivittäin. Baledas on maissilätty jonka sisälle laitetaan yleisesti "frijoles" eli papuja jotka on muussattu tahnaksi ja kovaa, sekä vahvaa juustoa. Näiden lisäksi lätyn sisälle eksyy pahaa aavistamatta joskus myös makkaran paloja, paistettua kananmunaa, avokadoa tai ihan mitä vain kaapin pohjalta sattuu käteen sopimaan ja nämä lätyt ovat parhaimmillaan todella herkullisia.
Banaanit ja kanat myös usein valmistetaan vanhalla kunnon upporasvatekniikalla ettei "gringo" pääsisi laihtumaan, vaan kun posket pystyy näkemään takaapäin niin elopaino on sopiva.
Juomana täällä tosimies juo vain ja ainoastaan cokacola merkkistä limunaadia ja vain vauvat ja mammanpojat juovat maitoa ruoan kanssa, sokeri siis on läsnä ruoassa hyvin vahvasti ja täällä suolapurkin tilalla ruokapöydässä onkin sokeripurkki. Viiniköynnöksen tuotteita ei täällä ole myöskään nähnyt kenenkään edes harkitsevan, tästä voi myös päätellä että tarjonta ei ole kovin ihmeellistä, joten pysymme kiltisti limukkalinjalla.
Tässä oli siis pieni yhteenveto Hondurasilaisesta keittiöstä, jota muutamiin otteisiin on meiltä kysytty, eli paljon ruokabanaania, baleadojeja ja limua.

Kuvissa ollaan fiesta tunnelmissa opiskelemassa baleadoksien tekoa, jonka jälkeen tietysti pistettiin jalalla koreasti ja saatiin kummatkin tasoisemme tanssipartnerit ;)

Trujillossa on nyt myös jo yli viikon ajan ollut päällä legendaarinen radiohiljaisuus, joka tarkoittaa sitä että puhelimella ei voi soittaa eikä vastaanottaja puheluita. Syy tähän on hyvin selvä.... Toisaalta puutteellisen kielitaidon takia syy on myös hyvin epäselvä, mutta miten olemme asian ymmärtänyt niin keskustassa sijaitsevassa vankilassa on jonkin sortin palkkamurhavaara päällä ja tällä keinolla ollaan nyt estetty murha vankilassa.
Trujillo on kuitenkin ehkä koko maan turvallisin kaupunki ja elämä ilman jatkuvaa kännykkään tuijoittamista ei näytä vaikuttavan paikalliseen rentoon väkeen mitenkään.

Nos vemos!

Carrabatas

Long time no see! Eihän tässä oo tajunnu mitään kirjotella pitkään aikaan.
Edellisestä kalastuskokemusta viisastuneena ollaan pysytelty visusti maankamaralla.
Viime sunnuntaina tosiaan lähdettiin valloittamaan kuuluisaa "Torrea"(järkyttävän kokoinen antennitorni) , joka sijaitsee Trujillon vieressä olevan vuoren huipulla. Retkikunnassa oli kuusi jäsentä, joista taisi kaikki olla vasta toista kertaa tekemässä tätä reissua. Ymmärrettiin hyvin pian että matkasta tulisi rankka. Kaikilla oli vielä repussa monta litraa vettä ja ruokaa tekemässä lisäpainoa.
Lopulta reilu neljän tunnin päästä huipulla oltiin kaikki aivan henkihievärissä.
Kaiken lisäks huipulla oli sakea sumu, eikä nähny kun kymmenen metriä eteenpäin.
Lopulta kuitenkin ilma selkisi ja vaiva palkittiin, saatiin aika upeita kuvia Trujillosta, Karibianmeren helmestä. Kotona huomasimme saaneemme myös uusia ystäviä, "Carrabaattoja". Kaikki paikat oli siis täynnä pieniä verta imeviä otuksia joita hätisteltiin sitten pois reissun jälkeen. Kun muutaman päivän jälkeen löyty vielä samoja ötököitä mutta lujasti ihoon imeytyneinä, tajusimme että uudet kaverimme olivatkin PUNKKEJA...
Siinä vaiheessa olimme jo muuten minilomalla Tocoassa, saamassa Heikiltä ja Annelta uutta potkua espanjan opiskeluun. Saimme myös pitkästä aikaa täysjyvätuotteita, jonka seurauksena vatsatkin rupes väliaikasesti toimimaan.
Trujilloon palattiin taas perjantaina. Tänään oli kokoontuminen klo 5.30am ja lähdettiin vuoristokentälle. Alueella oli käyty kolme vuotta sitten. Matka oli raskas, mutta tuntu ihan lastenleikiltä Torren valloituksen jälkeen.

"Lanchas en Finlandia son un poquito diferente"

"Estamos muy cerca de la muerte" Tänään lähdettiin Danielin mukaan kalastamaan sen kanootilla kukonlaulun aikoihin ja nuo edellämainitut sanat pääsi suustani hyvin pian sen jälkeen, kun kalannälkäinen retkikuntamme lähti rannalta kohti Pietarin kalansaaliin metsästystä. Ahtauduimme aamuhämärässä Danielin vanhaan purkkiin ja jo heti ensi sekunneilla, kun tämä mahtava alus, jossa pienikin ylimääräinen käden heilautus sai aikaan tulvan laidan yli, hörppäsi muutamakymmentä litraa caribianmerta sisuksiina kävi selväksi, että tästä tulisi elämämme extremein kokemus! Yhdessä vaiheessa kun paatti hörppäsi laidan yli, joka vipelsi muutenkin kokoajan kymmenisen senttiä veden pinnasta, olin jo varma että uintireissu horisontissa näkyvälle rannalle on edessä, tämän keikahduksen jälkeen vene olikin jo puolillaan vettä, hysteerinen nauraminen yhdistettynä kovatempoiseen trioäyskäröintiin kuitenkin pelasti selkänahkamme. Jännitystä piisasi, mutta reissu oli hieno ja kalojakin saatiin monenlaisia vaikkakin aika naurettavan kokoisia. Pallokala on  meritähden rinnalla nyt ehkä huvittavia otus joka ollaan ongittu, meressä kuin muutkin ystävänsä, mutta maalla pumppaa itsensä kätevästi jalkapalloksi, onneksi jätimme pelit myöhempään iltaan sillä muuten kenkä olisi lentänyt kattoon hyvin suurella todennäköisyydellä! Matka kävi myös treenistä sillä Niklas päätti hypätä mereen vilvoittelemaan ja niklasta vetäen perässä kilometri pari jollamme liikkui suorastaan röyhkeää vauhtia eteenpäin, vauhti oli niin tajuntaa hivelevä, että välillä pitikin tarkistaa onko vauhti eteen vai taaksepäin. Sunnuntaina matkaamme vuorenhuipulle  joka saattaakin näkyä jonkun kuvan horisontissa, tiedossa on koko päivän patikkareissu ja varmasti hyviä kuvia tulossa. Over and out!